:--)



Luku.1.

Kylmä hiki valui otsallani. Kamala kuumuus, liekit kaikkialla ympärilläni, palomiesten huudot, jotka tuntuivat huuhtoutuvan tulen rätinään. Kaikki voimani olivat kadonneet. Olin voimaton, mutta tarvitsin voimaa. Palomies juoksi luokseni ja nappasi minut olkapäälleen. pelasti minut, mutta jätti vanhempani kuolemaan..


"Diane, herää. aijotko sää nousta vai et?." Bestikseni Nicole yritti herätellä minua painajaisestani. Yritin muistaa mikä on totta, mikä ei. Taloomme syttyi tulipalo, minut pelastettiin, vanhempani kuolivat, minä muutin bestikseni luokse asumaan.
"ainiin,.. " Mumisin hiljaa. Eilisen tapahtumat pyörivät päässäni.
" Aijotko sää ees nousta?" Nicole kysyi.
"Joo, nousen mää.." Mumisin ja nousin pystyyn.

Katsoin Nicoleen. Hänelllä oli jo vaatteet päällä, ja muutenkin valmiina alkavaan päivään.
"Äiti tekee varmaan jotain aamiaista. Tuu syömään. " Nicole ehdotti ja hymyili minulle lohduttavasti. Se ei kuitenkaan auttanut. Olin juuri menettänyt perheeni.. Suru vihlaisi rintaani, mutten antanut sen haitata.
"Joo, mennään syömään " Sanoin ja yritin vääntää hymyn. Lähdin juoksemaan kohti portaita, nicole perässäni.

Juoksin portaita alas kohti keittiötä. Keittiöstä nenääni kohosi oikein houkutteleva vohveleiden  tuoksu. Muistot palasivat mieleeni, mutta yritin keskittyä tähän hetkeen.
"Paljonko kello on?" Kysyin nicolelta meidän kävelessämme portaita alas.
" Kohta kolme" Nicole vastasi ja hymyili pienesti. Olin todellakin nukkunut pitkään
"Tytöt, täällä on ruokaa!" Huusi Nicolen äiti, rose. Lähdimme kävelemään keittiöön jossa 
Rose ja vohvelit odottivat meitä.

 

 

Istahdimme Nicolen kanssa pöydän ääreen. Nicolen isä Thomas liittyi myös seuraamme.
"On se kyllä ikävää, kun talot syttyvät tuleen.. Mistä se teidän palonne johtuikaan diane?" Thomas kysyi minulta katse vohveleissaan.
"En tiedä.." Mumisin hiljaa ja lapoin ruokaa suuhuni. Rose nousi pöydästä ja väläytti minulle pienen rohkaisevan hymyn.

 

Kun olin vihdoin saanut syödyksi, nousin pöydästä ja kiitin ruuasta. Nicole oli jo mennyt matkoihinsa. Tämä oli hänen kotinsa, hän sai elää elämäänsä. Tämä oli kyllä nykyisin myös minun elämääni. Talo tuntui tuntemattomalta. Tunsin itseni kodittomaksi. Lähdin kävelemään kohti portaita. Minun täytyisi vaihtaa vaatteet.

Kävelin Nicolen huoneeseen. Tai nykyisin, nicolen ja minun huoneeseen. Siellä oli vasta yksi sänky, mutta saamme pian toisen. Että voimme molemmat nukkua öisin. Kävelin kaapin luokse, jonne eiliset vaatteeni oli survottu. Loput vaatteet olivat tuhoutuneet palossa.

Otin kaapista vaatteeni ja puin ne päälleni.  Huokaisin. Vaatteet tuntuivat kuumilta ja hiostavilta päälläni. Aivan kuin palon kuumuus olisi tarttunut niihin. Pyyhin vaatteistani pölyjä käteeni. Pian olisin valmis sukeltamaan uuteen päivään, niinkuin eilistä ei olisi ollutkaan.

 

Kävelin vessaan ja asetuin peilin eteen. Minun piti vielä meikata ja laittaa hiukseni. Huokaisin. Minulla ei ollut tietenkään meikkejä, eikä mitään millä voisin hiukseni laittaa. Muistin kuitenkin mitä nicole oli minulle illalla sanonut  ' voit lainata kaikkia tavaroitani. ' Joten voisin meikata hänen meikeillään.

Hiuksen huitaisin vain nopeasti kiinni ja laitoin ne sivulle. Silmiini laitoin valkoista luimiväriä, ja sen jälkeen mustat rajauksen. Vielä punaista huulikiiltoa ja olin valmis. Voisin näyttäytyä ihmisten ilmoilla.








Tämmönen lyhyt tuli tällä kertaa :--)